FÖRIBEAT 11 (17.5.2006):
MUUTOKSEN AIKA

Markku Into:
”No, tiedättekö, että presidentti on käynyt Senegalissa ja tavannut de Gaullen?”
Jarkko Laine:
”Hä?”

- radio-ohjelma Maanalaista menoa 30.1.1969

Nuorisokulttuurin muutos oli ollut suuri kymmenenä vuotena niistä päivistä, kun Suomen ensimmäisessä rock-konsertissa kahistiin vuonna -56. Yhteiskunnallinen muutos tuntui vain kiihtyvän ja muutokseen suhtauduttiin vaihtelevin tavoin ja tyylein.

Suomalainen tietosanakirja sanoo:

Hippi, 1960-luvulla yleistynyt sosiaalisesta sidonnaisuudesta irrottautuneen, työtä tekemättömän, koulunsa päättäneen tai kesken jättäneen nuoren nimitys. Hippiliike kehittyi San Franciscossa 1960-luvun puolivälissä.

Iskelmä-lehti ilmoitti vuoden -67 numero vitosnumeronsa kannessa:

”Nyt siirrymme hippie aikaan”.

Pääkirjoitus valisti lisää:

”Kysymyksessä on mahdollisesti vain ohimenevä muotivirtaus, mikä ei pysty horjuttamaan sanottavammin metsäsuomalaista tangokulttuuria. Toivottavasit tämä Yhdysvaltain länsirannikon nuorten sytyttämä ”rakkauden vallankumous” vaikuttaa meihin kaikkiin kuitenkin sen verran, että muistamme aina silloin tällöin hymyillä arkihuoliemme keskellä.”

Hippiyden esiasteena eurooppalaiseen katukuvaan olivat ilmestyneet beatnikit, joita kutsuttiin joissakin maissa provoiksi. Päivis-lehti kertoi ilmiöstä heinäkuussa -66.

”Kuin heinäsirkat laumoittuvat beatnikit (Provot) metropoleihin. He tulevat toimeen mahdollisimman vähällä porvarillisella hyvällä. Mikä tahansa kadunkulma kelpaa hänen konserttilavakseen, mikä tahansa suihkulähde tai lammikko peseytymiseen, mikä tahansa penkki makuuhuoneekseen.”
(Päivis 19.7.1966)

TURKULAISET HIPIT

Hippityyli oli turkulaisnuorille sikäli luontevaa, että upolaiset, pipolaiset ja Taidemuseon mäen taikkarit olivat jo ennestään suosineet perinteisestä poikkeavaa pukeutumistyyliä: pehmeitä arvoja, värikkyyttä, epäsovinnaisuutta. Poikien hiukset olivat kasvaneet pituutta.

Turkulainen versio Amerikan länsirannikon aurinkoisesta kukkaiskansasta oli aika lailla karumpi. Kesällä homma jotenkuten toimi, mutta useimmiten eivät ilmastolliset olosuhteet hippiyttä suosineet.

Jopa suuri rakkauden kesä -67 oli pilvinen, tuulinen ja sateinen Turussa.

TV1 välitti 25.6.1967 ensimmäisen globaalin tv-ohjelman Meidän maailmamme. Suoran tv-lähetyksen näki noin 200 miljoonaa ihmistä. Ideana oli lähettää reaaliajassa tapahtumia eri puolilta maailmaa. USA:ssa näytettiin Van Cliburn flyygelinsä ääressä, Saksassa seurattiin Bayreuthin Wagner-juhlien harjoituksia, Italiassa Shakespeare-filmatisointia ja Ranskassa nykytaidetta ja –balettia.

Englannin osuus oli täydellinen yllätys: Beatles oli studiossa levyttämässä uusinta hittiään All you need is love. Vaikutus oli tyrmäävä. Lennon pyöreine rilleineen vetää livenä ehkä kaikkien aikojen hippivirren ja värikäs seurue heittää puolihuolimattomasti kertosäettä.

HIPPIEN TYYLIPIIRTEET

Suuressa maailmassa tajuntaa laajennettiin erilaisilla kemikaaleilla. Turkulaiset hipit pysyttäytyivät perinteisillä linjoilla: puolinaama-rommikola tai Vin Rouge d´Algerie, algerialainen saivat kelvata.

Enimmäkseen meikäläiset hipit olivatkin viikonloppuhippejä.

Timo Toivonen:

”Tämä viikonloppuhippi-sana on totta. Suomessa varsinkaan siihen ei liitetty mitään varsinaista ideologiaa. Se oli sellaista, että elettiin boheemina, et esimerkiksi viikonloppu kaljoteltiin. Ehkä jotain huumeita kokeiltiin vaatimattomassa mittakaavassa. Yritettiin matkii sitä elämäntapaa.”

Päivät käytiin koulua tai opiskeltiin. Jokunen saattoi käydä myös palkkatyössä. Viikonlopuksi vedettiin hippikuteet ylle. Kukkapaidat, värikkäät Intian puuvillapaidat ja ponchotyyppiset viitat olivat suosiossa. Perushousuina olivat edelleenkin farkut tai tasaisesti lahkeistaan levenevät kellopunttihousut, jalassa sandaalit.

Hameiden pituus venähti ministä toiseen äärilaitaan, melkein nilkkoihin asti, kaulakorut, lootuksenkukkahelmet tai puuhelmityyppiset killuivat sekä tyttöjen että myös rohkeimpien poikien kaulassa.

Siellä täällä suitsutettiin kotibileissä suitsuketikkuja, laulettiin rakkaudesta ja rauhasta. Turussakin harrastettiin aitoon hippityyliin kommuunielämistä, vai harrastettiinko sittenkään? Ehkä se olikin enemmän vuokra-asuntopulan sanelema välttämättömyys kuin tietoinen elämäntapavalinta. Ryhmäseksistäkin vihjailtiin

Timo Toivonen:

”Se jäi puheen tasolle. Tai sanotaan näin, et ei se ole missään päin maailmaa toiminut se ryhmäseksi, siitä tulee loppujen lopuksi hirveä riita (nauraa). Mut se oli sellainen asia, josta kirjoitettiin."

Hippiys ei näyttävästi ilmennyt katukuvassa.

Näytti siltä, että turkulaiset hippityypit itsekin tiedostivat hippiytensä rajoitukset. Nimimerkki ”Kateusko syynä” kirjoitti Turun Sanomien yleisönosastossa elokuussa -67

”Me emme luule olevamme joitakin erikoisia, englantilaisia beatnikkeja tai amerikkalaisia hippieitä. Me olemme suomalaisia, turkulaisia pipoja.”

”Tyttökamarikulttuuri” oli murtunut jo osittain upolaisuuden kulta-aikoina: idolien seinille teipatut kuvat ja musiikin passiivinen kuuntelu oli kääntymässä aktiiviseksi osallistumiseksi. Kuva perinteisestä teinitytön roolista alkoi murtua. Asialla oli kuitenkin puolensa, muistaa Heli Keinonen.

”Se oli miesten seksuaalista vapautumista, että naiset tuli vähän hyväksikäytetyiksi siinä. Kyllä minä ajattelin sitä jo silloin. Mutta ehkä aika oli se, että ajatteli, et no maailma on tämmönen, että miten nuo voi olla noin lapsellisia.”

SALAKAPAKAT JA VILJON DISKO

Diskoista tuli viimeistään hippivuotena iso ilmiö, kun se tuotiin Pohjan perukoille Keski-Euroopasta, ensin opiskelijapiireihin ja sitten kaikelle kaupunkilaisnuorisolle. Mainoksetkin olivat trendikkäitä. Turun yliopiston Varsinais-Suomalainen osakunta mainosti diskoteekkiaan lokakuussa 1967 näin: ”Love In: Psychedelic- ja hippiemusiikkia”.

Discoilmiö herätti myös vastustusta: poliisiviranomaisten päätöksellä 1.7.66 lähtien alkoholitarjoilua ei sallittu enää ”discotheque-tansseissa".

Rajoitukset synnyttivät Turkuun joukon salakapakoita, bilepaikkoja, joiden mainonta hoitui viidakkorumpuperiaatteella.

Allintiellä oli Juju-klubi, Koulukadun ja Ratapihankadun kulmassa oli muutaman illan salainen pop-kellari, upolaiskonkari Hannu Salpalla oli näyttävä disko privaattikäytössä, Tekun opiskelijoiden Konekerhoon Kaskenkadulla saattoi päästä huhuilemalla ilmastointikanavan aukkoon.

Matti Y. Karjala muistaa kirjaimellisesti maanalaisen paikan.

”Se oli Åbo Akademin yhteydessä, jossain oudossa tilassa siellä sisäpihalla, maan alla. Siellä oli jopa allas, jossa oli kilpavene. Se oi ihan tyypillinen salakapakka. Sinne pääsi sisään, jos pääsi, se riippui ovimiehestä.”

Ensimmäinen varsinainen kaupallinen disko, jossa tarjoiltiin ihan luvan kanssa vuoden -69 alussa vapautettua keskiolutta, oli Viljon disko.

Viljon diskon perusti Kari Vesterinen. Hän oli Jarkko Laineen luokkatoveri normaalilyseosta.

”Hän oli upseerin poika Turun Betaniankadulta, joka oli mun kans samalla luokalla ja jolla oli aina himuinen kiinnostus show-bisnekseen. Meillä oli Norssissa tällaiset Norssin esiintyjäkilpailut ja Viljo tuli sinne Elvikseks naamioituneena ja lauloi Teddy Bearin. Mun mielestä hänen olis pitänyt voittaa, mut valitettavasti hän ei voittanut. Joskus myöhemmin hän sai idean ja tuli meille soittamaan ovikelloa, et ’Jakke, Jakke! Ruvetaan tekemään Melody Makeriä suomeks’. Mä sanoin, että siinä on kaikkia tekijänoikeusasioita ja Viljo sanoi, et ’helvettiin tekijänoikeudet, kuinkahan kauan me pystytään tekemään sitä ennen kun jäädään kiinni’. Mä en sit halunnut olla siinä mukana.”

Eeva Laine:

”Se oli tossa Klassikkoa vastapäätä. Hän tarvitsi apureita sinne ja me maalattiin... mustaa ja tumman viininpunaista niissä kalusteissa, jotka oli keinonahkaa. Se oli semmonen tilava, pimeä loukko. Siellä sai äkkiä vasarasta päähän, jos rupesi rähjäämään. Viljo otti tiskin takaa vasaran ja kalautti.”

Kaiken kaikkiaan alkoi näyttää siltä, että pop-kulttuurissa oli aina vain isompaa markkinapotentiaalia. Tamperelaisten harrastelijoiden Popteatteri sai valtavan suosion ’Hair’-esityksellään. Hairin 250 esitystä keräsivät 180-tuhatta katsojaa ympäri Suomen. Popteatteri vieraili Turun kaupunginteatterissa syksyllä- 69 kolmesti. Lipuista tapeltiin.

Vähemmän menestynyt kokeilu oli turkulaisten nuorten toimittama Extra-nuortenlehti. Vuoden -68 tammikuussa ilmestymisen aloittaneen lehden viimeinen numero julkaistiin saman vuoden elokuussa. Piponnoston arvoinen temppu joka tapauksessa.

Extran entisestä toimittajasta Raimo Möysästä tuli marraskuussa -68 kaikille avoimen nuorisotilan POP-kellarin vetäjä. Linnan- ja Sairashuoneenkatujen kulman paikkaan saattoi parhaimmillaan jonottaa kolmekin sataa nuorta. Alkuinnostuksen jälkeen Pop-kellari alkoi kangistua kaavoihinsa ja hiipua, kun kaunpungilta ei herunut rahaa esiintyjien palkaamiseen. Vuosia Pop-kellari kuitenkin jaksoi sinnitellä.

BÄNDIT OTTAVAT VAIKUTTEITA

Uusi aika näkyi paikallisissa bändeissäkin, niin tyylillisesti kuin ammattimaisemmassa otteessa. Bändien nimiin alkoi tulla häivähdys psykedeliaa.

Strawberry Jam tuli Pansion suunnalta, Plastic Fantasy imi Cream-vaikutteita, Purple Haze lainasi nimensä Jimi Hendrixin kappaleesta.

Vuonna -67 perustetusta Only Fivesta tuli 60-luvun lopun menestyksekkäin bändi Yellow. Uuden nimen keksi rumpali Taisto Keinänen. Raimo Möysä kehitti lehtijutussaan yhtyeelle sloganin Keltainen vaara. Yellow teki ankarasti keikkaa ympäri etelä-Suomea, myös Helsinki alkoi tulla tutuksi.

Jouko Linko:

”Me soitettiin Linnanmäellä koko viikko, siinä oli nuorten keskellä sitä aluetta muistaakseni. Me soitettiin joka ilta ja asuttiin teltassa koko viikko. Et ei ollut mitään viiden tähden hotellia.”

Muita 60-luvun puolivälin jälkeisiä yhtyeitä olivat Separate, Stone Faces, Information,, josta kehittyi Uudenmaankatu 15 ja Pole Ojasen johtama Tylympi kohtalo.

POLIITTISUUS TUNKEE KUVAAN – KONSULAATTIA KIVITETÄÄN

Vuoden -68 dramaattisin tapahtuma oli, kun Varsovan liiton joukot ja neuvostopanssarit vyöryivät Tsekkoslovakiaan elokuun 20. päivä. Miehitys nosti myrskyn läntisessä maailmassa. Sosialistinen leirikin jakautui.

Miehitystä seuraavina päivinä Turussa oli useampiakin mielenosoituksia. Ensimmäisessä viisi nuorta miestä oli kerääntynyt Neuvostoliiton konsulaatin eteen Linnankadulle. Nuoret kantoivat kylttiä, jossa luki ”Venäläiset, poistukaa Prahasta”. Toinen mielenosoitus samassa paikassa kello kuusi keräsi enemmän osallistujia ja vielä myöhemmin illalla syntyi spontaani mielenilmaus, kun Linnanjadulle kerääntyi parinsadan nuoren joukko.

22. elokuuta pidetty mielenosoitus johti kahnauksiin poliisin kanssa. Noin 150 nuoren kulkue siirtyi Puolalanmäeltä Linnankadulle. Konsulaatin edessä ja pihalla oli poliiseja. Väkijoukko viskeli kivillä konsulaattia ja autoja. Äkkiä kuului lasin helinää. Yksi konsulaatin ikkunoista oli mennyt säpäleiksi. Sitten meni toinen ja vielä kolmaskin. Nuoret istuivat kadulla ja huusivat iskulauseita. Niihin kuului mm. toisten nimittämistä kommunisteiksi ja jopa julistautuminen natseiksi, jotta mielipiteitten vastakkaisuus varmasti tulisi julki. Samassa purkautui konsulaatin pihalta poliisiautoja ja toistakymmentä poliisia, jotaka alkoivat nyrkein ja jaloin survoa joukkoa Kristiinankatua kohti ja toista joukkoa Aurakadulle. Mielenosoittajia pidätettiin yli kaksikymmentä.

Kyseesä oli lopulta aika kummallinen mielenosoitus. Osa oli paikalla aidon pahennunnan takia, osa vastusti sosialismia jo vanhastaan, osa oli rähinöimässä ja osa siksi, että mielenosoitus ja mellakointi olivat muotia Pariisin toukokuisten opiskelijalevottomuuksien malliin.

Sisäministeri Antero Väyrynen vetosi radiossa kansalaisiin. Hän sanoi, että Helsingissä ja Turussa tapahtuneet mielenosoitusten jälkeiset rähinät olivat pelkkää ilkivaltaa ja toivoi nuorilta pysymistä väkivaltaisuuksien ulkopuolella. Väyrynen korosti, että vetoomus koskee kaikkia kansalaisia.

Herra Q kirjoitti Turun Sanomien yleisönosastoon:

”Suurin osa paikallaolleista Salamankulman kvasihippejä, nuijia. He kulkivat kuin teuraslauma natsiksi julistautuneen johtajansa jäljessä. Mitä ovat nämä versot, jotka vespoillaan käyvät omaa revisionismin tietään?”

Matti Y. Karjala oli miehityspäivänä ystävänsä kanssa Kööpenhaminassa. He ihmettelivät ihmisjoukkoa ja osallistuivat mielenilmaukseen, kun selvisi, mistä on kysymys.

”Ylipäätään tämä vuosi -68 oli jonkunlainen vedenjakaja. Se vanha viattomuus oli menetetty pikkuhiljaa sen vuoden aikana.”

Tiedostamisen ja politisoitumisen merkit olivat näkyneet Turussa jo ennen Pariisin mellakoita ja Tsekkoslovakian tapahtumia.

Maaliskuussa -68 Aurajoen jäidenlähdön ajankohdan arvauskilpailun mainoskyltti oli saanut yön aikana lisäyksen. Alkuperäiseen tekstiin ”Koska ne lähtee?” oli joku nuori käynyt raapustamassa lisäyksen ”Pois Vietnamista”.

KÄYMÄLÄ JÄÄ PYSTYYN - UNDERGROUND

Hippeilyn ja poliittisen toiminnan rinnalla turkulainen underground-ryhmä oli anarkistinen ratkaisu. Sillä ei tuntunut olevan hyvää sanomaa tai tärkeitä päämääriä eikä se oikein istunut vaihtoehtotyylienkään silloisiin muotteihin.

Esimerkiksi Jarkko Laine oli jo kouluaikoina pyrkinyt ärsyttämään ympäristöään esimerkiksi puvun käytöllä...

Turkulainen, alunperin kirjallis-kuvataiteellisesti painottunut u-liike sai sysäyksen oikeastaan jo vuonna 1966 kun muutamat keskeiset nimet alkoivat julkaista runojaan muun muassa Turun ylioppilaslehdessä. Markku Innon Arvoisa Matami ilmestyi toukokuussa ja Kari Kesäläisen Vaakasuora viiva kesäkuussa. Jarkko Laine oli niinikään aktiivinen kirjoittaja ja piirtäjä noihin aikoihin. Valtakunnallisesti hänestä tuli iso nimi vuoden 1967 lopulla ilmestyneen Muovinen Buddha-runokoelman myötä.

Musiikki liittyi kuva- ja sanataiteen ohella undergroundiin melkein alusta lähtien.

Loppuvuotena 1967 turkulainen underground oli jo voimissaan tai ainakin vankoissa lähtökuopissaan. Ei kuitenkaan vielä hahmottuneena kollektiivina vaan satunnaisina tapahtumina.

Marraskuussa Nuoren Voiman Liiton Turun siipi järjesti Konserttisalissa Hei-Che –nimisen tilaisuuden.

Uusi Päivä arvioi tapahtumaa 22.11.

”Ohjelman aloitti Madmen jo tunnetulla tyylillään. Heli Keinonen heläytteli, Markku Into väläytteli ja Jarkko Laine pani lopulta koko runouden ja taiteen täysin hulinaksi. Tuntui hyvältä, että pian on Turulla tarjota sanomisen markkinoilla kättä pitempää. Markku oli juuri mukana Ryhmä 67:ssä, herätti huomiota ja Jarkko Laineelta ilmestyy lähitulevaisuudessa kokoelma. Molemmat ovat sitä nuorimman sukupolven osaa, jotka tekee ”vallankumousta tai kaatuu”. Poikien sanailujen aikana musisoi Madmen ja Harro Koskinen kuvitti loput. Yleisöä olisi saanut olla enemmän – tai pienempi sali.”

”Silloin me vasta Untsun (Markku Into) kanssa treffattiin ja ruvettiin miettimään, et mitä voitas tehdä. Tarkoitus oli järisyttää koko maata Helsinkii myöten.”

Markku Into:
”Vakka-Suomen ihmistermiitti, miten menee, paiskaaja Vatanen?”
Jarkko Laine:
”Niin, takkini ei kylläkään ole nehru, vaan mao. Katso kuosia, beibi.”
Markku Into:
”Okei. Olette keskittyneet koulurakennusten, poliisiasemien ja pappiloiden tuhoamiseen. Tuhoatteko ne kokonaan vai osittain?”
Jarkko Laine:
”Kokonaan, mutta kömmähdyksiäkin sattuu. Erään pappilan käymälä jäi pystyyn.”

- radio-ohjelma Maanalaista menoa 30.1.1969

Suomen Talvisota 1939-40-yhtyeen ensimmäiseksi keikaksi voitaneen nimetä improvisoitu esitys Eduskuntatalon edustalla, YK:n päivänä vuonna -68. Illalla samana päivänä oli esiintyminen Natsalla. Toinen varhaisvaiheen keikka oli Vanhalla Ylioppilastalolla jonkinlaisten kirjamessujen yhteydessä syksyllä -68 . Tässä tilaisuudessa Sylvi Kekkoselle ojennettiin Aamuruskon numero. Samassa tilaisuudessa esiintyivät myös Sperm ja M.A.Nummisen Viisi vierasta miestä-yhtye.

Nimi Suomen Talvisota keksittiin matkalla Eduskuntatalon keikalle.

Seppo Hyvönen:

”Ajettiin Untsu, minä, Numminen ja eräs helsinkiläinen toimittaja Nummisen autolla Helsinkiin ja pohdittiin, mikä olisi hyvä nimi. Jossain Salon nakkikioskin kohdalla Numminen keksi, että pannaan bändin nimeksi Suomen Talvisota.”

Turkulaisen u-liikkeen rankka Aamurusko-lehti oli saanut mallinsa amerikkalaisesta underground-lehdistöstä. Aamuruskon ensimmäinen numero tehtiin vahamonistuskoneella Tapani Vinkalan Hämeenkadulla sijainneen antikvariaatin takahuonessa. Sen jälkeen Aamuruskon toimitus osti monistuskoneen itselleen.

Ajan ilmiöiden tapaan turkulainen u:kin hiipui aika nopeasti. Pienen liikkeen saavutukset kuitenkin jääneet elämään osana suomalaista kulttuurihistoriaa. Harro Koskisen Sikamessias-taulusta vuonna -69 noussut kohu on kohtalaisen kuuluisa juttu.

ROLL OVER, BEETHOVEN

Kesäkuun 12. päivä -69 Turun musiikkijuhlien oopperaesitys pidettiin kaupunginteatterissa. Tapahtuman alkusoittona kaupunginteatterin eteen oli kerääntynyt turkulainen Information-yhtye taustavoimineen. Mukana oli osa Uudenmaankatu 15-yhtyeestä: Olli Pellikka, Kari Purssila ja Tommie Mansfield. U-miehistä mukana olivat Markku Into ja Harri Nieminen.

Musiikkijuhlien demokratisoimisen ja laajentamisen puolesta mieltään osoittanut bändi oli oikealla asialla oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Vuoden kuluttua jo 1700-luvulla perustettu Turun Soitannollinen Seura järjesti Turun Musiikkijuhlien yhteyteen ensimmäisen Ruisrock-festivaalin Saaronniemen leirintäalueelle Ruissalon saarelle.