FÖRIBEAT 7 (19.4.2006):
ULKOMAAN BÄNDIT TULEVAT TURKUUN

Jo rautalanka-aikana Turussakin vieraili runsaasti ruotsalaisia ja tanskalaisia bändejä. Kilpailu oli kivikovaa heidän kotimaissaan. Suomen jälkijunassa oli helpompi lyödä läpi.

Ei se aina välttämättä mennyt helpoimman kautta. Tanskalaisen Black Devilsin laulusolisti Niels Holm intoutui silppaamaan Brankun keikalla lavan laidalla olleeseen lipputankoon saadakseen aikaan tarvittavan huomion.

Kovan suosion saaneen Adventurersin basistin Olle Nordströmin mukaan Tukholmassa yksistään oli yli 400 rautalankabändiä, koko Suomessa korkeintaan satakunta julkisesti esiintyvää bändiä vuoden -63 paikkeilla.

Turussa vaikutti siihen aikaan kolmisenkymmentä bändiä, joista vajaat kymmenen keikkaili suhteellisen säännöllisesti.

THE RENEGADES - KOTIBEATLES

Seppo Hyvönen kuvailee birminghamilaisen 60-luvun alussa perustetun Renegadesin ensimmäistä esiintymistä Turun konserttisalissa lokakuun 11. päivä 1964.

- Ulkomaisia bändejä ei hirvittävästi täällä käynyt, se oli harvinaista herkkua. Ne oli lähinnä joko tanskalaisia tai ruotsalaisia. Joku englantilainen yhtye kävi heittämässä keikkaa kunnes sitten Renegades räjäytti tietoisuuden aika voimakkaasti silloin 64-65.

- Silloin, kun Renegades kävi eka kerran Suomessa niin ne esiintyivät jonkun kitaramestaruuskilpailun tuomareina. Se oli kaiken kaikkiaan aika hauska keikka mullekin. Konserttisali oli aivan loppuunmyyty ja mä olin kaverini Jokken kans siinä ulkopuolella odottamassa ja katottiin, et eiks mistään lippuja saa. Musta pakettiauto pysähtyi meidän viereen ja sieltä sujuvalla englannin kielellä kysyttiin että mistä täällä pääsee sisälle. No mä tartuin tietenkin heti tilaisuuteen kiinni ja sanoin, että okei mä tuun näyttämään ja vietiin Renegadesit konserttitalon taakse, mä otin vahvarin kyljestä kiinni ja pääsin heidän roudarinaan mukavasti sisälle. Muistan hyvin, että siellä ei tietenkään ollut yhtään istumapaikkaa vapaana ja istuttiin bändin jäsenten kanssa rappusilla.

- Ulkomaiset bändit nähtiin tietenkin jonkinlaisena kansainvälisenä heijastuksena. Niitten ammattitaito oli niin paljon kovempi kuin suomalaisilla, niin sillä tavalla tuli vähän semmoista eurooppalaista menoa tänne Turkuunkin. Ohjelmistot oli aika samanlaisia periaatteessa. Kyl se aina tapahtuma oli kun tällainen tuli kaupunkiin. Tuli kansainvälistä tuulahdusta kun maailma alkoi avautua muutenkin. Elimme sitä kautta kun nuorisosta tuli nuoriso, ei oltu enää pieniä aikuisia vaan oltiin nuoria.

Renegadesin piti alun perin tehdä Suomessa kolmen viikon kiertue. Yllättävän suuri äkillinen menestys venytti kotiinlähtöä kuukaudella.

Ikimuistoisin Renegades-konsertti Turussa oli heidän kolmas visiittinsä vuonna 1965 lauantaina helmikuun 27. päivänä Konserttitalossa. ”Vuoden sensaatio saapuu Turkuun”. Konsertti myytiin loppuun jo ennakkoon.

Seppo Hyvönen muistaa, että Renegades oli näky lavalla.

- Rene-konsertti konserttisalissa oli aika muistettava juuri siinä, et miten bändi joka ei nyt ollut mikään maailman luokan bändi, sillä lavaliikehdinnällä ja antaumuksella sai yleisön hyvin mukaan. Rumpalin ihmeelliset lyönnit kun se hyppäs ylös ja löi molemmilla käsillä symbaaleja niin se oli… ja Kim Brown veti hyvin kans...ja ne soitti niin jumalattoman lujaa, mihin ei olut totuttu vielä Suomessa siihen aikaan. Siitä oikeastaan lähti kunnollinen ulkomaisten bändien tulo.

The Sharksin Olli Gréen on samoilla linjoilla.

- Mä luulen, että se oli tyyli. Kun ne pukeutui ratsuväen univormuihin ja sit ehkä pikkusen omaperäinen esiintymistyyli. Kappaleet tietysti – Cadillac. Ja nimenomaan se esitystapa. Se oli semmoista iloista, et ne sai yleisön valtavan hyvin mukaan, et mä luulen, et siinä oli se salaisuus.

Jopi Granberg arvelee, että bändissä toimivat osin uutuus ja osin tuttuus.

- Mun oma teoria on se, että ne oli kuitenki itte nii jälkijunassa et ku muut oli jo siirtyny särösoundiin, niitten kitaristi soitti viel pelkäl rautalankasoundilla. Et se sopis suomalaisil ku nenä päähän. Mehän oltiin muutenkin ihan rautalankakansaa, se on joku tämmönen tämä meiän kanteletraditio et jotenkin rautalanka sopii meille. Kitaristilla oli Stratocaster. Et se oli viel simmonen sovellettu soundi suomalaisille. Se meni pirun hyvin läpi.

Kesällä -65 Renegades soitti Samppalinnan kesäteatterissa, lähti sitten Euroopan kiertueelle, palasi takaisin -66, osallistui Italiassa San Remon laulufestivaaleille. Niin sanottu jäähyväiskonsertti oli Turussa 18. marraskuuta -66.

Jo seuraavan vuoden toukokuussa (6.5.) Renet olivat jälleen Konserttisalissa, mutta menestys oli jo sangen heikko. ”Turussa ollaan Luopioita täynnä. Samat virnunaamat!” raportoi Iskelmä-lehden kirjeenvaihtaja aika tylysti.

MUITA ENGLANTILAISIA

Paul Dean & The Thoughts, Deejays, Hi-grades, Jimmy & The Excheckers, Reverend Black & The Rocking Vicars, Andicaps olivat brittiläisiä Turussa soittaneita divaritason yhtyeitä. Swinging Blue Jeans Konserttitalolla 6. lokakuuta -64, oli ensimmäinen nimekäs tekijä.

DOWNLINERS SECT

Lontoolainen Downliners Sect esiintyi Turun konserttitalolla elokuun 19. päivänä turkulaisten Sharksien ja Firestonesien toimiessa lämppäreinä. Lehti-ilmoituksen kirjoittaja oli taas aivan omissa sfääreissään, sillä mahdollisimman aitoon rajuun rhythm and bluesiin pyrkivää Downlinersia kutsuttiin ”iskelmätaivaan kovaksi nimeksi!”

Downlinersin konsertti poiki yhden kirjoituksen Turun Sanomien yleisönosastoon (TS 21.8.65) jossa tuohtunut nuori moitti poliisin käyttäytymistä, kun he rupesivat hätyyttelemään tylysti konserttisalin ulkopuolelle jääneitä nuoria.

” Kun kysyttiin syytä, poliisi vastasi: Kun minä käsken, silloin te menette. Onko tämä oikein? Miksei sitten ajeta pois myös puliukkoja Auran rantamilta sekä pärtsäreitä ja raggareita kaupungilta.”

Downliners Sect oli se yhtye, johon Rod Stewart halusi, muttei päässyt.

KINKS KAUNEIMMILLAAN

Melkein heti Downlinersien jälkeen saatiin konserttitalolle ensimmäinen todellinen maailmanluokan yhtye kun The Kinks, Lontoon Mushwell Hillin modit tulivat villitsemään turkulaisia hengenheimolaisiaan upolaisia maanantaina syyskuun 6. päivänä 1965.

Kinksit saapuivat Turkuun konserttia edeltävänä päivänä sunnuntaina ruotsinlaivalla Tukholmasta ja yöpyivät Seurahuoneella.

Matti Karjala muistaa, että nimibändi ottaa lievää kontaktia paikallisiin faneihin.

- Joku Kinksien jäsenistä, ehkä hänelle oli kerrottu tai ehkä hän oli nähnyt tämmösen ison suman Vespoja ja eräs mun kaverini oli sattunut olemaan paikalla ja tämän Kinksien jäsen oli kysynyt, että saako hän ajaa pienen rundin kaupungilla tällä hänen Vespalla ja oli sitten kuulemma sen tehnytkin. Tämä liitty tähän Kinksien vierailuun. Tää kaveri ei varmaan olis halunnu sitä satulaa pestä pitkään aikaan.

Myös Hannu Kujanen muistaa Vespan lainaamisen.

- Me tiedettiin et Davisin veljeksil on Vespat. Ja siinähän kävikin sitten sillä tavalla, et ne oli kans Seurahuonelle majoittunu, niin...mä en ollu mukana....ni kaverit meni kans samal tavalla sitte vähän niinku luuhaamaan ja kattelemaan sinne, että näkyiskö vilaus ja porukka lähti kävelemään, tuli poikien kans juttelemaan ja Ray Davis halus Empun Vespalla ajaa kierroksen ja totta kai heti vaan. Sen jälkeen Emppu oli meiän porukas: Ottakaa mun Vespan kahvoist kiinni, Ray Davis on ajanu sillä. Kaikki kävi käpelöimäs...

Kujanen muistaa hyvin Kinksien mod-tyylin.

- Paita oli joo valkonen paita. Et niil oli just se, et tyyli niinku poikkes, et Beatlesit oli vähän niinku liian sliipattuja eli just noi niinku Kinkseillä tää tuli, just tää tukka niinku ei ollu siististi leikattu, se meni jo vähän pidemmäks, pöyhkeempi ja sit tosiaan nää voimakkaat värit, oliks ne muistaakseni punaset ne takit, mustat housut, tyylikäs puku, valkonen paita, korkee kaulus ja sitte pitsiröyhelöö tossa ja se oli sitten...mä sanoisin et suoraan sit vaikutti osittain, et just niitä leveitä lahkeita, upo-lahkeiks haukuttiin niitä. Tätä tyylii, sitä sit omaksuttiin. Et voi sanoo ihan niinku et vähän niinku vaisumpana tämännäkösii kaverei sit rupes Kunnas näkymään tansseissa.

Äskettäin Englannissa ilmestynyt laaja Kinks-kronikkakirja kertoo että saapumispäivänä bändille vuokrattu pakettiauto käännettiin Turussa ympäri parikin kertaa ja tällä tavalla innokkaat fänit halusivat osoittaa arvostustaan.

Konsertista odotettiin kuumaa tapahtumaa, olivathan Kinksit esiintymisellään provosoineet yleisöjä levottomiksi muualla pohjoismaissa. Auton kääntämistä lukuun ottamatta konsertti sujui rauhallisesti.

Hannu Kujasen kaveri keksi pienen vilpin sisäänpääsyn suhteen.

- Kävi kauhee munkki, et Renegades oli paljon ollu suositumpi ja Renegades kävi täällä ni, nehän oli mä luulen melkein loppuunmyyty. Mun kaveri oli tyttökaverins kans siellä ja siellä oli niin kauhee ryysis ollu, et ovimikot ei ollu kerinny lippuja repimään ja Henkalt jäi sitte käyttämättömät liput ja sit Kinksit tuli tänne. Henkka kysy multa et uskalletaank mennä. Se oli ottanu selvää: konserttisaliin oli ihan samanlaiset liput, ihan samanlaiset kun ne jotka oli ostanu ja sit meil olis ollu hienot paikat edessä, mut eihän me uskallettu tietenkään... ja sit mä ajattelin et okei... Henkan tyttökaveri ei uskaltanu ja mä lähden jengiin ja ei mittään...me vaan pokkana sit mentiin ja liput revittiin ja mentiin sitten saliin ja katotaan sit mis tääl on tilaa. No olihan siel tilaa vaik kuim paljon, et ei sekään ollu sillä tavalla...se ei vetänyt hirveesti, et se alasali, se oli niinku täys mut tota mehän sit suosiost mentiin sinne konserttisalin piippuhyllylle. Itse asias silloin opin, et ne on ne kaikkein parhaat paikat.

HERMAN’S HERMITS KARKKISATEESSA

Herman´s Hermits oli vielä melkein maineensa huipulla, kun se vieraili Turussa 2.4.1966. Konserttisali oli melkein täynnä. Turun Sanomat raportoi Hermitsin konsertista:

”Konserttisalin pukeutumishuoneessa on kuumeinen tunnelma, salista kuuluu vaimea melu turkulaisen Walker Groupin lämmitellessä yleisöä. Itseään Hermannia yritän saada rauhoitetuksi muutaman kysymyksen ajaksi, mutta häntä on vaikea pitää aloillaan kauan. Salista kuuluu yhä korviahuumaavampi melu, vuorossa on lontoolainen The Kirkbys-yhtye, jonka esittämä Beatles-melodia ”Tytöt” sulattaa lopullisesti jään salista ja yleisö on todella kypsä kohtaamaan maailman huippuja.Väliverho aukeaa ja lavalla on viisi parikymmenvuotiasta menestyksestään tietoista tähteä, jotka korviasärkevässä melussa ja karamellisateessa laulavat viimeisintä uutuuttaan Listen People.” (TS 3.4.1966)

DONOVAN PAIMION MOTELLISSA

Englannin Bob Dylaniksikin mainittu Donovan tuli juhannuskeikalle Suomeen oikeaan aikaan. Hänet oli valittu vuoden suosituimmaksi ulkomaiseksi mieslaulajaksi. Kiilasi kirkkaasti ohi Elviksen ja Cliffin.

Donovan saapui Seutulan lentokentälle 23.6.1966 klo 12.50 ja jatkoi matkaa Parolan panssarimuseoon, jossa piti kuvata pätkä Ohimennen-TV-ohjelmaan. Donovan ja manageri kieltäytyivät kuitenkin kuvauksista vedoten panssarivaunurekvisiitan ja Donovanin imagon ristiriitaan: ”En esiinny tykkien kanssa!”

Ohjelman teko saatiin pitkien neuvottelujen jälkeen siirretyksi juhannuspäivälle Turkuun, jossa tv-ryhmän oli määrä tehdä joku toinenkin ohjelma. Lopulliseksi kuvauspaikaksi tuli sitten Paimiossa sijaitseva savupirtti. Paikalle oli siunaantunut pihantäysi ihailijoita. Lopulta Donovan sitten istui vihdoinkin saunan edessä taustallaan vihtoja ja lauloi sovitut laulut, mm. Celesten, Josien ja Coloursin.

Päivis 30.6.1966 analysoi Donovania: ”Donovan vaikutti pelokkaalta, ujolta, välillä jopa säälittävältä, yksinäiseltä poikaselta, jolle menestys tuntuu olevan lähinnä taakka ja joka syvästi potee alemmuudentunnetta lapsihalvauksen aiheuttamasta rujoudestaan.”

PUUKKOA ROLLAREILLE

Turun lentoasema, Rusko, 25. kesäkuuta 1965, juhannusaatto. Aeron Tukholma-Turku -reittikoneen piti laskeutua kentälle kello 12.10. mukanaan The Rolling Stones, joille oli buukattu juhannuskeikka Yyteriin. Ennen puoltapäivää lehtokentälle oli jo saapunut värikäs vastaanottajajoukko, kolmisensataa nuorta. Lentokone oli kuitenkin kolmatta tuntia myöhässä ja laskeutui vasta 14.30.

Turkulainen The Sharks-yhtye oli tullut lentokentälle tervetuliaissoittokunnaksi ja viritteli Rollareitten tuoretta hittiä The Last Time. Sharksit antoivat kollegoilleen lahjaksi lapinpuukot.

The Sharksin Olli Gréen:

- En muista, miten tilanne saatiin järjestettyä, et päästiin heitä vastaan. Pyydettiinkö meitä, en muista, mutta semmonen käsitys on, että me ollaan itse pyyntö esitetty johonkin suuntaan, koska sitä kautta me saataisiin jonkinasteista julkisuutta. Ja kun kone tuli ja kun nää kaverit sielt tuli ja lähesty paikkaa, mis me seistiin, niin sit alettiin soittaa – muistaakseni tätä The Last Timea – niin nehän ilahtui siitä kovasti ja he tuli morjenstamaan meitä. Meil oli mukana Tappi, joka oli meillä tämmönen, ei varsinaisesti manageri, mut kumminki tämmösenä meidan apujoukkona ja hän lahjoitti näille kavereille lapinleukupuukot tavallaan tämmösenä tervetuliaislahjana, aito suomalainen design-tuote. Se vaikutelma oli semmonen, et ei tää ihan rutiiniluontoinen maahantulo ollut. He ittekin tavallaan pysähty siihen kattomaan, että ohhoh…Kentällä oli nuorisoa aika paljon vastassa.

Saman tien Rollarit lähtivät autolla pois kohti Seurahuonetta, jonka edustalle innokkaimmat naispuoliset fanit olivat Seurahuoneen vahtimestarin mukaan tulleet jo aamukahdeksan aikoihin. Tässä vaiheessa paikalla oli jo kolmisensataa nuorta. Poliisit valvoivat järjestystä ja palokunnan säiliöautokin oli paikalla liiaksi kuumenneita tunteita varten, mutta sitä ei tarvittu.

Juhannusaattona hotellissa ei ollut huonetarjoilua, eikä ruokaa. Sitä tilataan hotelli Turusta. Turun Sanomat raportoi: ”Herroille ei mikään oikein kelpaa. Nenää nyrpistetään. Ja kun Vichy-vettä ei saada siinä silmänräpäyksessä, niin koko porukka muuttaa kesken kaiken hotelli Turkuun. He ovat rikkaita, mutta kukaan ei ole heille opettanut käytöstapoja.”

Ja vielä lisää löylyä: ”Tällainen tyyppihän on yhteiskunnan vastainen provokaatio. Poliisinhan pitäisi ottaa kaikki tuolla tavoin pukeutuneet huostaansa ja laskea vasta sitten vapaaksi kun tukka on leikattu”.

Nimimerkki Humpuukiin kyllästynyt kirjoitti Turun Sanomissa: ”Suomen Pankin johtaja Klaus Varis on kertonut, että Suomen ulkomaanvaluutat ovat vähissä. Kuinka tämä kaikki on sopusoinnussa sen kanssa, että englantilaiselle rautalankaräminäyhtyeelle maksetaan kertoman mukaan 10 000 puntaa puolen tunnin esiintymisestä?”

Kiehtovin osuus Rollareitten vierailusta alkoi vasta kun he palasivat juhannusyönä täysin autioon, miltei aavemaiseen Turkuun. Näky lienee ollut väkijoukkoihin tottuneelle tähtiyhtyeelle täydellisen epätodellinen. Ei ristin sielua missään!

Vahvana elävän kaupunkilegendan mukaan pelastus löytyi niinkin epätodennäköisestä paikasta kuin Rettigin palatsista. Tarina kertoo, että Rettigin suvun juniorilla oli juhlat, jonne Rollarit kutsuttiin. Tarjous alkoi kiinnostaa aution kaupungin ja alkoholin puutteen järkyttämiä rock-tähtiä, joten ei muuta kuin taksi alle ja Rettigin palatsin pyhästä portista muurin sisälle salattuihin kotihippoihin Suomen Turun juhannusyönä. Juhannuspäivän aamuna Rollarit poistuivat maasta lentokoneella, väsyneinä ja vähin äänin, mutta yhtä outoa kokemusta rikkaampina…

Sharksien kaveri Jarkko Laine arvioi tarinan totuudenmukaisuutta.

- En tiedä, mut Rettigin palatsi oli silloin niin salainen paikka, et se on hyvin mahdollista. Mä mielelleni pidän kiinni täst uskomuksest ja uskon, et se on mahdollista. Nimenomaan siihen ajankohtaan suhteutettuna se ei olis ollu kohtuuttoman kallistakaan. Ja jos he asui kerran Seurahuoneella.... Kyl se mun mielestäni on mahdollista.