FÖRIBEAT 4 (29.3.2006):
MANAGERI SIIMEKSEN ROCK-SHOW’T

Manageri ja ohjelmanjärjestäjä Helge Siimes kokosi rock and rollin sytyttämät muusikonalut yhteen, pani nämä esittämään rockia non-stoppina halvalla vuokraamiinsa paikkoihin. Siimeksen rock-show’t esiintyivät Turussa ja Helsingissä ja kiersivät maakuntaa ja saaristoa. Innokkaiden amatöörien ja kokeneen konkarin yhteIstyöstä tuli suomalaisen rockin merkkipaalu.

WHEELIN’ AND DEALIN’

Uuttera impressaario Helge Siimes kohosi valtakunnalliseen kuuluisuuteen, kun hän kierrätti miss Universum Armi Kuuselaa ja tämän filippiiniläistä aviomiestä Virgilio Hilariota messujunakiertueellaan ympäri maata vuoden -55 alussa.

Junakiertue kesti 44 päivää. Menestys oli suuri.

Turussa ollessaan Armi ja Gil asuivat Siimeksen luona Käsityöläiskatu 14:ssä. Tungos kerrostalon pihalla oli melkoinen, kun juhlapari kävi vilkuttamassa ihmisille Siimeksen pieneltä parvekkeelta.

Messujunakiertueen jälkeen Siimes hääräili erilaisissa missi- ja muotinäytösjutuissa ja pyöritti Turussa pukuvuokraamoa ja ohjelma- ja konserttitoimistoa Humalistonkatu 3:ssa, Kestilän talossa.

Aina tilaisuuksia hakeva Helge Siimes oli huomannut rock and rollin suuren suosion, kohun ja julkisuuden. Mutta missä olivat manageroitavat, suomalaiset rock-tähdet?

PEKKA, JUKKA JA RAPI, POTENTIAALISIA STAROJA

Rockin tulon jälkeen innokkailla oli ollut muutama vuosi aikaa treenata ja viilata tyyliä.

Pekka ja Jukka Loukiala olivat muuttaneet Turkuun Pieksämäeltä. Pekka Loukiala kertoo, että kitara tuli talouteen jo varhain.

”Mä olin varmaan joku kahdeksan vanha, kun faija osti osti kitaran. Sit aina kun tuli joku esimerkiksi Elviksen uusi levy, niin mä oli viivana ostamassa sitä ja sitä sitten koulun jälkeen kuunneltiin monta tuntia. Sitten kitara käteen ja jotain koitti, että vähän oppis, et voi hitto kun tuo on hyvä, voi hemmetti ku osais. Se oli kivaa ja siihen ei kyllästynyt.”

Normaalilyseon oppilas Pekka pääsi pian esittämään taitojaan. Hän veti vuoden -59 Ponnahdus pinnalle –kisoissa rock-iskelmän What you’ve done to me ja tuli toiseksi. Kisan voitti Tamara Lund.

Rapi Tuominen oli muuttanut Turkuun vaatturinoppiin 50-luvun lopulla. Rapi oli soittanut Somerolla Unto Monosen yhtyeessä, mutta Bill Haley vei nuorukaisen.

”Se oli oikeastaan Bill Haley, kun mun elämän muutti. Kipinä puri ja sit se vei kokonaan mukanaan.”

VILKAS KEVÄT

Turkulaisittain merkittävän rock-vuoden 1960 aluksi Pekka Loukiala sai hurjan yleisönsuosion Turun ja ystävyyskaupunki Göteborgin kulttuurikisassa. Kamppailu käytiin Göteborgin konserttitalolla 4. maaliskuuta -60. Loukiala ei voittanut, mutta Göteborgs Postenin arvostelija vertasi häntä jopa Elvikseen.

Huhtikuun alussa Turussa koettiin kansainvälistä rock-huumaa. Pohkoismaiden rock-kuninkaat esiintyivät. He olivat Tanskan Rock-Finn, Norjan Per-Elvis ja Ruotsin Boris.

Huhtikuun lopulla Kestilän Top Shop esitteli ”Joka jannun muotia”. Vetonauloina olivat Spede Pasasen pilailuorkesteri Bluff Brothers sekä L-Brothers eli Loukialan pojat. Esitys pidettiin Kestilän talon kauppapihalla, aivan Siimeksen konttorin kulmilla.

Siimes ryhtyi toimeen. Hän oli huomannut nuorten musiikinnälän, helmikuisen iskelmäkilpailun suosion ja Loukialan menestykset.

Pekka Loukiala oli Ponnahdus pinnalle –kisan jälkeen melkein vuoden näkymättömissä. Siimes soitti Loukialalle ja esitteli ajatuksensa suomalaisesta kiertävästä rock-show’sta, jossa rytmiä taotaan nonstop-periaatteella.

SIIMES KERÄÄ PORUKAT: ENSIMMÄISET SHOW’T

Siimeksen ensimmäinen rock-show pidettiin vapunaattona -60 purkua odottavan Vanhan Postitalon pihalla Aurakadun ja Eerikinkadun kulmassa. Show’ssa esiintyivät ”laulavat kitaratähdet Pekka ja Jukka Loukiala, Miss Marianne, Rock-Tommy, tanssipari Pimu ja Jannu ja Rapi Tuomisen orkesteri.

”Nasta juttu! Vappupilleri kaikenikäisille”, mainosti Siimes. Show alkoi viideltä ja jatkui puoleen yöhön.

Vapunpäivänä rokattiin puolilta päivin keskiyöhön.

Vapunpäiväksi sattui myös neljäs Ponnahdus pinnalle -kilpailu, jossa oli nyt oma rocksarjansa. Osa Postitalon show-porukasta ehti piipahtamaan kisassa hyvällä menestyksellä. Rocksarjan voitti Rock-Tommy Lindström ja seuraaviksi sijoittuivat Jan-Erik Sundström, Jukka Loukiala, Caj Stjärnstedt ja Lars-Chister Mangs.

Myöhemmin teologiksi lukeneen Jan-Erik Sundströmin esityksestä Turun Sanomat totesi:

”Esitys oli ennen kaikkea näyttävä, sillä Sundström suoritti siinä sarjan mitä mielikuvituksellisimpia ”voimisteluharjoituksia”, jotka olivat jo ehkä liiankin korostettuja.”

Jukka Loukialan kilpailuesitystä kehuttiin tyylillisesti ehjäksi.

Seuraavan kesän Siimeksen showryhmä kierteli ahkerasti Turun ympäristössä ja saaristossa. Ydinryhmä oli Loukialan veljekset, tanssija Leena Rintalan tytär Maria eli Miss Marianne, Rock-Tommy, ja Rapi Tuomisen bändi. Myös Rock-Enska, Ensio Härmälä oli usein mukana.

Toukokuun puolivälissä mukaan oli tullut Boogie-Mauritz, myöhemmin Musta Prinssi, Mauritz Åkerman. Mauritz oli koulunkäynnin ohessa ollut Siimeksen juoksupoikana.

”Helge Siimes sanoi mulle, et heil on tarkoitus kesäkiertue järjestää saaristoon. Jukka ja Pekka Loukiala, jotka olivat siellä toimistossa, olivat mukana siinä. Siimes sanoi, että laula ny pojille joku biisi, et jos sä kelpaat mukaan. Mä oli sit sählännyt läpi Cliff Richardin kappaleen Dynamite ja Pekka sanoi, et vaude! Mut treenaa nyt joku toinenkin kappale, et toi yksi riitä.”

Syksyllä, rukouslauantaina 15. lokakuuta tuli hetki kokeilla siipien kantavuutta pääkaupungissa Kino Savoyssa:

”Uudet rocktähdet saapuneet kiertueelta ja esiintyvät nyt ensimmäistä kertaa Helsingissä.”

Menestys oli hyvä.

ALHAMBRA-SHOW

Neljä päivää Helsingin-debyytin jälkeen legendaarinen Alhambra rock-show aloitti Turussa, elokuvateatteri Kalevassa (alkup. nimeltää Alhambra) Humalistonkadulla. Lokakuun loppupuolella oli jo kylmä, eikä purettavassa Kalevassa ollut enää lämmitystä. Siimes oli puhunut Alhambra-shown järjestäjäksi Sotainvalidien Turun osaston naisjaoston, jonka Helmi Silvola ja IrmaTekari kärräsivät lavan liepeille hankittuihin kamiinoihin hiiliä ja polttopuita, että edes esiintyjät olisivat jotenkin pysyneet lämpiminä. Ole Sole Mioa ei oikein voinut vetää toppatakissa.

Reino Tiainen oli seuraamassa show’ta:

”Mä tykkäsin siit niin paljon eka kerralla, että menin vielä toisen kerran vielä kuuntelemaan. En osaa arvioida enkä muistakaan, miten tasokasta se oli, mut kyl siellä kauhean hyvä meininki oli, sellainen vauhdikas, kunnon rokkimeininki. Pojat soitti kovaa, siellä oli Rapi Tuomisen bändi taustalla, Rapi saksofonissa, et siinä oli sitä hyvää, räkästä rokkisaksofonia paljon taustalla. Saivat myös yleisön innostumaan.”

Siimeksen ydinryhmän lisäksi lavalla kävi esittelemässä taitojaan joukko turkulaisia rock-noviiseja. Yksi heistä oli Timo Tavio, joka itsekin levytti parin vuoden kuluttua.

”Siihen aikaan oli Turun ylivoimaisimmat rock-tähdet Jukka ja Pekka Loukiala, molemmat veljekset laulo tosi hienosti Elviksen pätkiä ja ihailin heitä hurjasti. Mäkin pääsin lavalla siellä ja se oli ku taivaan lahja, että pääsi esiintymään. En muista, saiko siitä mitään rahaakaan, mutta eipä siinä raha se tarkoitus ollutkaan.”

PEKKA LOUKIALA ROCK-KUNINKAAKSI

Rock-shown menestyksen innostamana Siimes kannusti Pekka ja Jukka Loukialaa osallistumaan toisiin Suomen rockmestaruuskisoihin Helsingissä. Tammikuussa 1961 Pekka Loukiala kruunattiin vuoden 1960 Suomen rock-kuninkaaksi tasaisen ja polemiikkia herättäneen kilpailun päätteeksi.

Voitto tuli täpärästi helsinkiläisestä Timo Jämsenistä, joka oli yleisön selvä suosikki. Loukiala esitti jälleen kerran bravuurinsa, yksinkertaisen rockrallin What you´ve done to men.

Tuomaristoon kuulunut norjalainen rock-kuningas Per-Elvis oli jo ennen loppukilpailua ilmoittanut laskevansa suuremman arvon hyvin liikkuvalle Loukialalle kuin vähäeleisemmälle Jämsenille.

Epäilyt tuomaripelistä velloivat, varsinkin kun tuomariston puheenjohtaja Harry Aaltonen ei antanut tuloslistaa nähtäväksi.

Ajan Sävel kirjoitti:

”Loukiala sai tulla kruunattavaksi hieman kiusallisissa merkeissä kansan huutaessa ivahuutoja. Tilanne lähenteli melkein skandaalia.”

Harry Aaltonen totesi lakonisesti toimittamassaan Show-uutiset-lehdessä: ”Näyttää siltä, että Turku taitaa olla maamme rock-kaupunki n:o 1”

LOUKIALA LEVYTTÄÄ

Keväällä 61 ilmestyi Pekka Loukialan ensimmäinen levy. Levyn a-puolella oli When the saints go marching in eli Repe Helismaan käännöksenä Kannat kattoon, kääntöpuolella oli Tutti frutti.

Ajan sävelen arvostelussa moitittiin kömpelöä tekstiasua, kapeaa ääntämistä, loppusointujen nielaisemista ja kouluttamatonta ääntä.

Siimes päätti laajentaa rock-show’ta ja lähteä taas Helsinkiin. Talliin pestattiin helsinkiläisvahvistuksia, tammikuun rockmestaruuskisoihin osallistuneet Eero ja Jussi Raittinen ja ”hauskuusministeri” Benny Hermansson, joka kuulutti, lauloi ja oli Siimeksen yleismies.

Uutta ryhmää testattiin alkuvuodesta -61 Paraisilla, tosin ilman Pekka Loukialaa, joka oli saanut rahakkaamman keikan jostain muualta.

Huhtikuun alussa (4.4.1961) Roobertin Rock Show aloitti Helsingissä elokuvateatteri SE:ssä, Iso-Roobertinkadulla. Muutamaksi päiväksi aiottu show venähti puolentoista kuukauden mittaiseksi rockputkeksi.

Rapi Tuominen kertoo alkuun epäilleensä, että helsinkiläisyleisö buuaa koko show’n pois lavalta. Hän ja Mauritz huomasivat kuitenkin, että vastaanotto oli täsmälleen päinvastainen.

Jussi Raittinen:

”Se oli aina tosi täynnä. Se oli menestys ja ihmiset puhuu siitä Roobertin rock-show’sta vieläkin.”

Rapi Tuominen kävi vaatturikoulua, soitti rock-show’ssa ja matkusti jatkuvasti kahden kaupungin väliä.

”Sen takia se jäikin kesken, koska mä jouduin tekemään tunteja takasin niin paljon. Koulun rehtori osti mulle jopa herätyskellon ja seuraavana aamuna mä myöhästysin taas koulusta. Et kun soitti yöhön asti Helsingissä ja sit tuli linja-autolla Turkuun ja aamulla alkoi koulu, ni enhän mä herännyt.”

Show’n perusporukan helsinkiläisedustus oli edelleen kasvanut: Maria ”Mary” Maren, Teresa Rosenius, Ossi Ahlapuro ja Karppasen sisarukset Tuula ja Paula nähtiin useasti esiintymässä. Lisäksi lavalla kävi kirjava joukko paikallisia harrastelijoita.

Ajan Sävel raportoi: ”Nuorison keskellä hääräilee lyhyt pyylevähkö herrasmies. Hän on johtaja Siimes, koko tämän show-idean keksijä ja toimeenpanija. ”

Jussi Raittinen:

”Siimeksessä ja sit tässä Star Clubin äijässä oli jotain samaa. Sehän siellä Hampurissa huuteli ovelta, et Mach Schau! Mach Schau! Helgellä oli sama tapana tapa siellä rock-show’ssa, et se tuli lavan viereen ja pomppi ja huusi ”Shouvakka! Shouvakka!”

SPONSORIT

Siimeksellä oli etsinyt show’leen sponsorit: Alhambran ja Roobertin show’n nuoret mainostivat esiintyessään Mattisen teollisuuden James-vaatteita. Menestyksen myötä OTK teki Siimekselle Mattista paremman tarjouksen ja Roobertin Rock-show muuttui vaivihkaaja Oklahoman rock showksi OTK:n farkkumerkin mukaan.

Mattinen varusti esiintyjät James-khakifarkuilla ja punaisilla silkkipuseroilla. Kaikilla oli yllään Kingston-paidat ja keikoilla laulettiin myös Kingston-paitojen mainoslaulua. Kenkinä olivat mustavalkoiset Monosen ns. mikkihiirikengät. Myöhemmin he esiintyivät eri tilaisuuksissa myös Röngän puvuissa ja Suur-Koron kengissä.

KESÄKIERTUE - SOMMARSHOW

Roobertin menestyksen jälkeen Siimes organisoi porukalleen koko kesän kestävän kiertueen. Vauhtia otettiin Salosta elokuvateatteri Bio-Jännästä 16.5. Jussi Raittisen vahvan muistikuvan mukaan tilaisuudessa esiintyi turkulainen The Guitar Strangers, bassoton kolmen kitaran bändi, jonka Raittinen laskee maan ensimmäiseksi rautalankayhtyeeksi.

Tuolloin päivälehdet eivät juuri kirjoittaneet arvioita tämäntyyppisistä esityksistä, mutta Salon Seudun Sanomat teki poikkeuksen:

”Meikäläisittäin nähtynä ja kuultuna ohjelmisto joka tapauksessa oli uutta, mutta kun se esitettiin joustavasti elettynä – kaikki näyttämöllä kuvasti rytmiikkaa – oli kokonaisuus, yllättävää kyllä, mieluista.”

Rock-show-konseptin viimeinen suuri koitos Kesäkiertue-Sommarshow alkoi kesäkuun alussa Turusta Gillesgårdenilta, Aurakatu 1:ssä. Tommie Mansfield oli tullut mukaan, Pekka Loukiala julkaisi toisen singlensä.

Yksi aikakausi odotti vääjämätöntä päätöstään. 29.10.1961 oli viimeisen rock-shown aika Helsingissä elokuvateatteri Bio Fenixissä. Järjestäjänä oli nyt Siimeksen oikea käsi Benny Hermansson.

Jussi Raittinen:

”Aika amatööripohjalta sitä alettiin, mut kyllä se parani ja parani. Mäkin opin soittamaan aika isoin harppauksin siinä.”

Pekka Loukiala:

”Ei se ollut mikään rahapaja meille. Se oli vaan, vois sanoa, hauskanpitoo.”

Rapi Tuominen:

”Se oli niinku Jussi Raittinen on sanonut, et se rock and rollin korkeakoulu.”

Jussi:

”Nii Helgestä vielä, et sillä oli hauskat jutut ja kai se koitti omalla tavallaan pitää huolta nuorista ihmisistä, vaikka se edustikin tällasta show-bisnestä. Sehän oli vähän niinkun otto-isä Loukialan veljeksille, jotka oli sit lopulta täysorpoja ja joilla oli aika hyvin äitipuoli.”

Rapi:

”Mä en nähny mitään ku rock and rollin. Se oli mun nuoruutta ja mä olin täysin siin mukana. Ei ollut mitään muuta olemassa, se oli selkäydintä myöten rock and roll.”

MYÖHEMMÄT VAIHEET

Siimes jatkoi vielä koko 60-luvun hiipuvaa promoottorin uraansa urhoollisesti ja yritti pysyä ajan syrjässä kiinni: rautalankaa, folkkia, missejä, mannekiinejä.

70-luvun alussa Siimes luopui manageroinnista ja perusti Kaskenkatu 3:een nykyisen Uusi Apteekki-ravintolan ja Pekka Siitoimen silloisen valokuvausliikkeen väliin Kasakka-nimisen vanhoihin postikortteihin ja venäläisiin matkamuistoihin ja hajuvesiin erikoistuneen kaupan.

Siimes tilitti julkisuudessa managerivuosiaan mm. Hymy-lehdessä. Muistelot eivät olleet kultareunuksista pilveä vaan paikoin kitkerääkin tilitystä.

Toiset muistot kuitenkin kultaantuivat ja suurenivat Siimeksen mielessä. Vuoden 68 Hymy-lehdessä hän muisteli rock-show-aikaansa näin:

”Ruotsissa olimme kolmisen kuukautta. Rock-shown voimin tehtiin elokuvaakin, silloinen parodia Tabe Slioorista”.

Tosiasiassa Ruotsin ”kiertue” oli vain muutaman keikan mittainen ja elokuvan tekeminenkin rajoittui siihen, että osa rock shown vakioporukasta esitti tyngäksi jääneessä elokuvassa Saku Sammakon, What You´ve Done to Men ja Jussi Raittisen väsäämän All We Gotta Twistin.

Siimes kuoli 90-luvun alussa aivohalvaukseen. Viimeiset aikansa hän eli Varissuon tornitalon ylimmässä kerroksessa. Siimeksen hallussa ollut arvokas valokuvakokoelma ja arkisto mm. Armista, muista misseistä ja rockporukasta on kadonnut jäljettömiin.